Miksi meillä on taidetta?

Myöhäisillan keittiöhengailu sai Riinan huomion kiinnittymään residenssimme keittiön seinällä oleviin tauluihin, joista yhdessä oli kehystettynä Thomas Freundlichin kolumni Kohinaa. Suomalainen tanssija ja koreografi Freundlich pohtii tekstissään sitä, pitääkö taiteilijan seurata aikaansa ja kuinka tarkasti. Millaista taidetta syntyy, jos taiteilija seuraa aktiivisesti omaa kenttäänsä ja ottaa vaikutteita ihannoimiltaan taitelijoilta? Entä jos useat taiteilijat tekevät samoin – onko tuloksena silloin niiden muutamien ihannoitujen taiteilijoiden ajatusmaailman ja toiminnan toistaminen? Jos taide syntyy pyörien vain taiteilijoiden omilla tonteilla, kenelle taidetta lopulta tehdään? Taiteilijoilleko?

Kolumni sysäisi käyntiin keskustelun siitä, miksi me haluamme tehdä taidetta ja erityisesti kansantanssia ja –musiikkia.

Taiteen tekeminen on käsityöläisammatti. Niin tanssija, muusikko, kuvanveistäjä kuin villasukan neulojakin luovat asioita omin käsin, omalla kehollaan. Luomisprosessissa käsityöläinen käy parhaimmillaan läpi valtaisan tunnekirjon ilosta inhoon. Käsityöläinen on työhönsä täysillä heittäytyessään armottomasti kosketuksissa omaan tunne-elämäänsä ja kehoonsa, mikä tuo luomisprosessiin terapeuttisia vaikutuksia. Luominen saattaa siis olla kaikessa ihanuudessaan myös tuskaista mutta lopussa rohkeus varmasti palkitaan. Eikä pelkästään onnistuneella luomuksella vaan myös sillä valtavalla tyydytyksen tunteella, minkä oman kehon tekemän työn kokeminen tuo tullessaan. Se tunne, Minä Luon, on sanoin kuvaamatonta. 

Kuten edellisestä käy selville, ei ihmisen keho ja mieli ole kaksi erillistä asiaa. Ne elävät vahvassa symbioosissa ja vaikuttavat toisiinsa, ovat siis toisin sanoen yhtä. Oman kehon käyttäminen ja tutkiminen auttaa ymmärtämään, millaisessa kehossa saa elämänsä viettää. Tämä ymmärrys mahdollistaa itsensä hyväksymisen ja terveen itsetunnon vahvistumisen. Vahva itsetunto on taas lähtökohta hyvinvoivalle mielelle, joka puolestaan tukee ihmisen fyysistäkin hyvinvointia. Mikä voisikaan olla yhteiskunnalle tärkeämpää kuin mieleltään ja keholtaan terveet ihmiset!

Meillä tanssijoilla ja muusikoilla on ihana etuoikeus työstää kehoamme ja tunteitamme jatkuvasti. Se on osa meidän työtämme. Olennaista meidän hyvinvointimme kannalta on kuitenkin myös se, että saamme tehdä taidetta muodossa, joka kumpuaa meistä itsestämme. Hämyperheen jäsenemme ovat löytäneet kansanperinteestä tämän kotoisan maaperän. Tekemällä kansantanssia ja –musiikkia saamme olla aidoimmillamme ja hyvinvoivia, mikä mahdollistaa hyvinvoinnin välittymisen myös yleisöllemme ja oppilaillemme.

Taide kuuluu meille kaikille. Kaikilla on oikeus nauttia luomisen nautintoa omien edellytystensä ja kiinnostustensa mukaisesti sekä ahmia taidetta kaikilla aisteillaan, niin ammatikseen taidetta tekevillä kuin myös harrastuspuolella viihtyvilläkin. Siksi emme voi sokeasti seurata taiteen tekemisen valtavirtaa ja suuren yleisön kysyntää. Silloin oma sisäinen intohimomme on vaarassa tulla vaimennetuksi ja taiteen kenttä surullisen suppeaksi.

Olemme Kansantanssijoita ja Kansanmuusikoita häpeilemättä sitä lainkaan ja haluamme tarjota yleisölle mahdollisuuden nauttia taiteesta. Siksi meillä on Koukkukuja 6.

Erja, Musu, Riina